Kirjoita tähän hakemasi!

Pohjoismainen folkloristiikka

Pohjoismainen folkloristiikka

Pohjoismainen folkloristiikka pääaineena

Erilaisten ilmaisumuotojen kuten kertomusten, satujen, riittien ja myyttien kautta tuomme esiin, mikä on meille tärkeää elämässä. Folklorea eli kansanperinnettä ovat niin sadut, myyttiset eläimet ja kansanpuvut kuin jalkapallofanikulttuuri, uusien opiskelijoiden kastajaiset, poliittiset pilat, somen vihapuhe ja häät. Pohjoismaisessa folkloristiikassa tarkastelun kohteena ovat suullisesti tai epävirallisesti leviävät perinteet, jotka rikastuttavat elämäämme. Opinnoissa perehdytään pohjoismaiseen arkikulttuuriin sekä nykyaikana että historiallisesta näkökulmasta. Opit ymmärtämää yhteiskunnassamme vallitsevia normeja ja tunnistamaan ympäristömme kulttuurisia malleja. Folkloren tutkimuksessa lähtökohtana ovat yksilö ja yksilön arvot, maailmankuva ja ilmaisutavat.

Jos olet suorittanut kandidaatin tutkinnon pääaineena kulttuurianalyysi (etnologian tai folkloristiikan opintosuuntaukset), voit valita maisterivaiheessa pääaineeksi pohjoismaisen folkloristiikan. Syventävien kurssien lisäksi folkloristiikan opintoihin sisältyy myös harjoittelu joko folkloristiikan Cultura-arkistossa tai jossain muussa arkistossa, museossa tai kulttuurilaitoksessa. Maisterivaiheessa voit valintasi mukaan joko jatkaa aiempia sivuaineopintoja tai sisällyttää opintoihisi uuden lyhyen sivuaineen tai valinnaisainekursseja.

Pohjoismaisessa folkloristiikassa harjoitetaan tutkimusta useilla eri osa-alueilla:

  • Narratiivisuus
  • Siirtolaisuus ja vähemmistöt
  • Elämänhistoriallinen kerronta
  • Kansanomainen uskonnollisuus ja kansanusko
  • Identiteetti
  • Kulttuuriperintö
  • Intersektionaalisuus
  • Antiikin folklore
  • Fantasia- ja populaarikulttuuri
  • Poliittinen folklore
  • Liveroolipelit ja narratiivisuus
  • Matkailu

Tutkinnon suorittaneet folkloristit työskentelevät monilla eri aloilla, ja he voivat suuntautua oman kiinnostuksensa mukaan erilaisiin tehtäviin. Monet toimivat kulttuurituotannon ja -johtamisen tehtävissä tai kulttuuritapahtumien parissa. Sivuainevalintojen mukaan voi työskennellä museo-, kirjasto- ja arkistotehtävissä tai tekstin tuottamisen ja viestinnän alalla, esimerkiksi toimittajana. Folkloristiikkaa opiskelleita toimii myös matkailualalla tai yrittäjinä. Folkloristiikan asiantuntijan analyyttistä ymmärrystä arjen ilmiöistä ennen ja nyt tarvitaan eri tehtävissä työelämässä!

Yhteystiedot

Käyntiosoite

Arken, Tehtaankatu 2
D-talo, krs. 1
20500 Turku

Sähköposti

Puhelin

+358 2 215 31