15.10.2024
Haukkasalon saarella on ollut asutusta lähes 300 vuotta. Se on edelleen yksi harvoista Päijänteen saarista, joilla on pysyvä asutus ilman kiinteää tieyhteyttä.
Haukkasalon saarella on ollut asutusta lähes 300 vuotta. Se on edelleen yksi harvoista Päijänteen saarista, joilla on pysyvä asutus ilman kiinteää tieyhteyttä.
Viimeisen jääkauden jälkeen noin 8500 vuotta sitten, syntyi Suomen toiseksi suurin järvi Päijänne. Se oli ensin osa Yoldianmerta ja myöhemmin Ancylusjärven lahti, kunnes se maankohoamisen vaikutuksesta kuroutui erilliseksi järveksi. Päijänteen suurin selkä, Tehinselkä rajoittuu pohjoispäässä Judinsalonselkään. Tällä syvävetisellä selällä keskipäijänteellä sijaitsee Päijänteen kolmanneksi suurin saari Haukkasalo. Tällä saarella on ollut asutusta jo lähes 300 vuoden ajan ja on edelleen yksi harvoista Päijänteen saarista jossa on pysyvää asutusta ilman kiinteää tieyhteyttä.
Vielä 70 vuotta sitten, matkustajalaiva poikkesi Haukkasalon laivasillassa. Höyryhinaajat vetivät pitkiä tukkinippuja tehtaalle ja laivakyyti oli nopein sekä helpoin tapa päästä kaupunkiin asioille. Pikkuhiljaa omat autot yleistyivät ja bussiyhteydet paranivat. Vuonna 1993 Haukkasaloon tuli lossi joka mullisti saarelaisten elämän.
Tämä jääkauden muovaama kuvankaunis saari kätkee sisäänsä niin suojaisia lahden poukamia kuin jylhiä kalliorantojakin. Haukkasalon korkein kohta löytyy Sormiovuoren huipulta joka kohoaa 185 metrin korkeuteen merenpinnasta. Yksi upeimmista maamerkeistä on pystyjyrkät Haukkavuoren seinämät, jonka edustalta löytyy yksi keskipäijänteen syvimmistä kohdista.
Haukkasalossa on toiminut oma koulu vuodesta 1919, aluksi Kurulan torpassa ja myöhemmin omassa koulurakennuksessa, kunnes se oppilasmäärän vähyyden vuoksi lakkautettiin vuonna 1967. Arvion mukaan, parhaimpina aikoina Haukkasalossa on asunut yli 200 ihmistä. Tärkeimmät elinkeinot ovat aina olleet maa- ja metsätalous.
Kuhmoisten vanhin urheiluseura Haukkasalon Uuras on perustettu vuonna 1928 ja samana vuonna saarelaiset rakensivat talkoilla urheilukentän. Seuran toiminta loppui sotavuosina ja koulun lakkauttamisen myötä kenttä alkoi metsittyä. Keväällä 2019 seuran toiminta herätettiin eloon ja vanhan kentän paikalle raivattiin uusi urheilukenttä.
Neljän vuoden aikana Haukkasalon Uuras on rakentanut saarelle tekonurmi jalkapallokentän, mini- ja frisbeegolfradat, lasten leikkipuiston, valaistun hiihtoladun laavuineen ja tulipaikkoineen, puistoshakin, padelkentän sekä kirjaston. Haukkasalon Uuras on aktiivinen seura joka järjestää saarelaisille mukavia liikunnallisia koko perheen tapahtumia. Yksi suosituimmista on juoksu- ja kävelytapahtuma Haukkasalon kymppi jonka osallistujamäärä paisuu vuosi vuodelta yhä suuremmaksi. Haukkasalon kymppi reitti kulkee pitkin saaren teitä ja metsäpolkuja, pihojen läpi ja rantoja pitkin. Se on mainio tapa tutustua saaren luontoon ja ympäristöön.
Haukkasalossa asuu vakituisesti vain 12 henkilöä, mutta kesämökkejä on noin 150 ja asukasluku moninkymmenkertaistuu kesäksi, siitä kertoo Uuraan jäsenmäärä joka on yli 500. Monet nykyajan kesämökit ovat talviasuttavia ja yhä useammat mökkiläiset viettävät vapaa-aikaansa saaressa myös talvella.
Minä olen Lilja Järvinen ja kolmannen polven Haukkasalolainen. Olen käynyt koulut mantereella veljieni kanssa koska Haukkasalon koulu on lakkautettu jo kauan ennen minun syntymää. Olen syntynyt marraskuussa ja sinä vuonna oli aikainen talvi. Minut tuotiin synnäriltä kotiin moottorikelkalla.
Haukkasaloon tuli lossi vasta kun lähdin kouluun. Muistan lapsuudesta kuinka kauppareissuun lähdettiin aina veneellä. Alkutalvesta veneessä oli lunta ja rannat jäässä. Talvi oli luksusta kun autolla pääsi jäätä pitkin kotirantaan.
Lossi aloitti liikennöinnin keväällä -93, mutta silti keväällä saattoi olla pitkä rospuutto aika jolloin jää ei enää kestänyt mutta se oli vielä liian paksua lossille. Kävin veljieni kanssa koulua ja kuljimme mantereelle moottorikelkalla. Kevään edetessä jää heikkeni ja lopulta kävelimme yli jäätien keskipenkkaa joka oli kevät auringolta suojassa ison lumipenkan alla. Muistan kuinka rannat oli sulia pitkälle ja tarvitsimme lankkuja jota pitkin pääsimme jäältä maihin. Lapsena ei aina huvittanut kulkea turvallisinta reittiä ja piti kokeilla että eikö se jää kantaisi tuolla sivussakin. Monet kerrat jouduttiin vaihtamaan kuivia vaatteita ja kenkiä ennen kouluun menoa.
Peruskoulun jälkeen menin töihin Kuhmoisiin Vinnilän konepajalle. Koulussa tykkäsin teknisen työn tunneista ja olin ollut Vinnilän konepajalla tet-harjoittelussa. Unelma ammattini oli hitsari. Vuonna 2019 taantuma ajoi metallifirmat ahtaalle ja sain lomautuslapun kouraan. Kotisaaren lossilta oli juuri eläköitynyt yksi kuljettaja ja tulin hänen tilalleen väliaikaiseksi kuljettajaksi. Tuo väliaikaisuus on kestänyt jo yli 15 vuotta. Rakensin oman kodin Haukkavuoren juurelle suvun maille ja olen ainoa viidestä sisaruksesta joka jäi Haukkasaloon asumaan.
Talveksi Haukkasaloon tehdään jäätie ja keväällä kun jää alkaa pehmenemään, avaamme lossiväylän kaivinkoneen avulla. Lossimatka Haukkasaloon on 1,2km ja kestää normaalisti sulan veden aikaan kymmenkunta minuuttia. Kesällä lossikuskin työ on mukavaa kun on kivat kelit, paljon matkustajia ja valoisat yöt. Marras- joulukuun räntäsateet ja syysmyrskyt tai tammikuun paukkupakkaset ovat sitten leppoisan kesän vastakohtia.
Harrastan metsästystä, talvikalastusta, hiihtoa, moottorikelkkailua sekä tietysti padelia ja jalkapalloa koska meillä on saaressa omat kentät. Rakastan luontoa ja en voisi kuvitella asuvani missään muualla. Parasta on aikaiset kesäaamut töissä lossilla ja tietysti myös myöhäiset iltakeikat auringonlaskun saattelemana. Haukkasalon lossi liikennnöi kesällä arkisin aamu seitsemästä ilta seitsemään, perjantaina ilta yhdeksään saakka ja viikonloppuna lyhennetyllä aikataululla. Mantereella asuvat ystävät jaksavat aina ihmetellä miten tuollaisiin aikatauluihin voi koskaan tottua. Mutta kun on kulkenut kello kaulassa koko ikänsä ja tottunut aikatauluttamaan omat menot lossiaikataulujen mukaan, ei se tuota vaikeuksia.
Jo syyskuussa alkaa ensimmäiset mökkiläiset lossille tullessaan sanomaan että ”onpas täällä pimeää” ja ”sä oot niin tottunu tähän pimeyteen”. Toki järvelläkin on pimeää, mutta ei syyskuussa vaan joulukuussa kun räntää sataa vaakasuoraan myrskytuulen saattelemana. Toisinaan lossilla saa istua iltapimeässä tuntikausia yksin ilman matkustajia. Onneksi marraskuun lapsi rakastaa pimeyttä, muuten täällä tulisi hulluksi.
Kirjoittaja Lilja ”Lilli” Järvinen on 35-vuotias lossinkuljettaja Haukkasalosta. Hän asuu yksin Haukkasalon etelärannalla syvävetisen ja kalaisan Judinsalonselän rannalla. Hänellä on teollisen pintakäsittelyalan koulutus ja on asunut koko elämänsä Haukkasalossa. Hän rakastaa luontoa ja kaikkia vuodenaikoja, lomalla auton keula suunnataan kohti pohjoista ja lapin tuntureita.
Artikkeli on julkaistu ruotsiksi käännettynä tidskriften Skärgård -lehdessä 3/2024 osana Min ö -sarjaa.
Lue lisää Tidskriften Skärgård -lehden artikkeleita.