29.12.2022
Habitability-hankkeessa keskusteltiin saaristoidentiteetistä Saimaalla. Siellä vain harvat puhuvat saaristolaisista, mutta haasteet ja vahvuudet ovat samoja kuin muillakin saaristoalueilla.
– Ollaanhan me saaristolaisia! Sukuni on asunut Lintusalossa 1700-luvulta lähtien. Talon kulmalla on uhrikivi, joka arkeologin tutkimusten mukaan on 1700-luvulta. Sen uskotaan tarkoittavan, että täällä on asunut väkeä, saaristolaisia, siitä lähtien.
Pirjo Kapanen on syntynyt ja kasvanut Saimaan Lintusalon saarella, joka kuuluu Etelä-Savon Puumalan kuntaan. Kun matkaan lähdetään Puumalan keskustasta, ohitetaan useita saaria, kuljetaan Hätinvirran lossilla ja ajetaan taas muutaman saaren läpi, ennen kuin lopulta saavutaan Lintusaloon. Kesäisin saaren pohjoiskärjestä pääsee edelleen Hurissaloon polkupyörälautalla, joka on osa Puumalan saaristoreittiä, 60 kilometrin pyöräilyreittiä, joka houkuttelee kesäturisteja.
Saariston ja mantereen väliset rajat eivät ole täysin selviä.
– Puumalan keskustassa asuvat eivät ole saaristolaisia, mutta lossivälin mantereen puoleisilla saarilla asuvat ovat kyllä mielestäni vielä saaristolaisia. Laskemme heidät mukaan, Kapanen selventää.
Alueen kylien asukkaille – niin ympärivuotisille kuin osa-aikaisille asukkaille – perustettiin vuonna 2008 yhdistys Puumalan Veskansan kylät. Yhdistyksen tavoitteena on pitää saaristo asuttuna ja elinkelpoisena. Yhdistyksen toiminta-aluetta on molemmin puolin lossiväliä, Kotkasaaresta Lintusaloon, ja ympäröivillä saarilla. Alueella arvioidaan asuvan noin 200 ympärivuotista asukasta 80 taloudessa. Osa-aikaisia asukkaita on reilu 2 000 ja vapaa-ajan asuntoja noin 800.
Yhdistyksen puheenjohtajana toimii Päivi Mäkikokkila, joka on asunut Lintusalossa jo 15 vuotta.
– Pidän itseäni saaristolaisena, vaikken olekaan alkuperäinen paikkakuntalainen. Mieheni on kotoisin täältä, ja lapsemme varttuvat täällä, Mäkikokkila sanoo.
Tapaamme Mäkikokkilan Lintusalon koulutalolla. Koulu suljettiin 1979, mutta rakennusta käytetään yhä saaren asukkaiden kokoontumispaikkana. Kapasen käydessä koulua oli sillä vielä viitisenkymmentä oppilasta. Mäkikokkila laskee sormillaan nykyisiä lapsitalouksia olevan seitsemän. Seitsemän oppilasta kulkee saarelta lossivälin yli Puumalan keskustaan kouluun.
– Keskustaan ei kuitenkaan onneksi ole pitkä matka. Autolla kulkevat pääsevät sinne kätevästi töihin tai vapaa-ajan harrastusten pariin.
Lossivälin voi ylittää muutamassa minuutissa vuorokauden ympäri. Joukkoliikennettä ei Lintusaloon asti ole, mutta kaksi kertaa viikossa pääsee yhteisen asiointikyydin taksilla käymään Puumalan keskustassa. Lähimmät suuremmat kaupungit ovat Mikkeli, Imatra ja Savonlinna. Esimerkiksi erikoissairaanhoitoa varten on lähdettävä Mikkeliin.
Kapasen naapuri Juha Torniainen toteaa, että lossia ollaan korvaamassa sillalla. Suunnitelmat ovat valmiina; ”vain” rahoitus puuttuu. Lappeenrannan purjehdusseuran vaatimuksesta sillasta on rakennettava riittävän korkea.
– Jakaahan silta toki mielipiteitä. Olen itse sitä mieltä, ettei silta saaristolaisuutta mihinkään vie, sanoo Torniainen. Sitten hän naurahtaa ja sanoo asukkaiden alkaneen muuttaa pois Lintusalosta tieyhteyden tultua vuonna 1975.
Aiemmin päivällä saimme keskustella myös kunnanjohtajan Niina Kuuvan kanssa. Hänen mukaansa ei Puumalassa puhuta saaristolaisista vaan pikemminkin esimerkiksi lintusalolaisista saarten nimien mukaan. Kuuvan mukaan saattaa sanan saaristolainen käyttö olla tosin yleistymässä, vaikka matkailun parissa halutaankin samalla yhä enemmän puhua saimaalaisista, erityisesti niissä yhteyksissä, joissa Puumala mainostaa itseään yhdessä Sulkavan kanssa.
Lintusalolainen ja saaristolainen Pirjo Kapanen ymmärtää Kuuvan näkemyksen hyvin.
– Historiallisesti tuntuu siltä, että puhutaan saaristolaisista rannikolla. Mutta minä olen kyllä saaristolainen. Olen aina ollut!
Saaristolaissa saaristo määritellään seuraavasti:
Saaristoon katsotaan kuuluviksi sellaiset merialueen ja sisävesistöjen saaret, joihin ei ole kiinteää tieyhteyttä, sekä muut saaret ja mantereen alueet, jotka ovat muutoin olosuhteiltaan saaristoon verrattavissa.
Paraisten, Kemiönsaaren, Enonkosken, Sulkavan, Kustavin ja Maalahden tavoin Puumala on saaristolisää saava saaristokunta. Kyse on valtionavustuksesta muun muassa saariston palvelujen ylläpitämiseksi. Tuen suuruus perustuu kunnan väkilukuun. Näiden lisäksi Suomessa on 40 saaristo-osakuntaa, jotka saavat valtiolta osaan kunnan väkiluvusta perustuvaa saaristolisää.
Habitability – elinvoimaisesti ja kestävästi asutut saaristo- ja vesistöalueet -hankkeen tavoitteena on luoda rannikkoseutujen ja Järvi-Suomen saaristolaisten yhteinen ruohonjuuritason verkosto. Syyskuun puolivälissä hankkeen puitteissa vierailtiin Puumalassa, Enonkoskella, Sulkavalla ja Asikkalassa kertomassa hankkeesta ja toivottamassa saaristoalueiden asukkaita tervetulleiksi mukaan verkostoon.
Pia Prost Åbo Akademin Saaristoinstituutista johtaa Habitability-hanketta. Hän oli mukana matkalla muun muassa Lintusaloon.
– Kaikilla vierailuillamme syntyi mielenkiintoista keskustelua saaristolaisidentiteetistä ja siitä, kuka kokee itsensä saaristolaiseksi. Entä minä pitävät itseään saariston kaltaisissa oloissa asuvat, jotka eivät koe itseään saaristolaisiksi? Mitä on saaristolaisuus? Prost pohtii.
Neljässä yleisölle avoimessa tiedotustapaamisessa oikeastaan vain lintusalolaiset pitivät itseään saaristolaisina. Muut kutsuivat itseään saimaalaisiksi tai useimmiten vain enokoskelaisiksi tai sulkavalaisiksi.
Enonkosken verkkosivuilla kunta kutsuu kokemaan ”onnellista Saimaan saaristoelämää”. Kunnalla on hieman yli 1 300 asukasta, ja ainoastaan yksi asuttu saari, Jänissalo, on ilman tieyhteyttä. Yhdellä lossilla pääsee Ihamaniemen saarelle, josta on edelleen siltayhteys pohjoiseen.
Kunnanjohtaja Minna Laurio kuvailee koko kuntaa saaristoksi, vesistöjen pilkkomaksi maa-alueeksi, jolla on 840 kilometriä rantaviivaa, mikä tekee etäisyyksistä pitkiä kunnan alueella. Lähin suurempi kaupunki on Savonlinna, joka nykyisin ympäröi Enonkoskea – eikä ole vaikea huomata niin kunnanjohtajan kuin asukkaiden ylpeyttä siitä, että kunta edelleen jatkaa itsenäisenä.
– Kunta saa puoli miljoonaa euroa saaristolisää, joka on merkittävä summa meille. Sillä tuotamme hyvinvointia kaikille kuntalaisille ja kunnassa osan vuotta asuville, Laurio sanoo.
Osa-aikaiset asukkaat ovat kunnalle tärkeitä: Kunnassa on noin 400, muiden kuin enonkoskelaisten omistamaa, vapaa-ajanasuntoa. Vakituisten asukkaiden omistus mukaan lukien nousee vapaa-ajanasuntojen määrä 700:aan.
Laurio mainitsee kausivaihtelut haasteena, joka koskee kaikkia saaristokuntia.
– Esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut on mitoitettu kunnan ”talviasukkaiden” mukaan, mutta kesäisin kunnassa asuu moninkertainen määrä palveluja tarvitsevia.
Saaristolainen ei Sulkavallakaan ole usein käytetty nimitys. Tiedotustapaamisen aikana eräs paikalle tulleista sanoo, että ”on mukavaa tulla huomioiduksi saaristolaisena, koska pidämme saaristolaisina vain rannikolla asuvia, emmekä muista, että mekin lukeudumme heihin”.
Sulkavan asema saaristokuntana oli uhattuna, kun Vekaransalmen ylittävä lossi korvattiin vuonna 2019 sillalla, mutta valtioneuvosto päätti Saaristoasiain neuvottelukunnan ehdotuksesta säilyttää aseman. Sulkavan reilun 2 400 asukkaan kunnalle päätös merkitsee noin miljoonaa euroa, viittä prosenttia budjetista, saaristolisänä.
Vaikka sulkavalaiset eivät itseään saaristolaisiksi kutsukaan, on saaristokunnan asema heille itsestäänselvyys, sillä sillan ei koettu helpottavan elämää kovin merkittävästi. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Kaisa Ralli osallistuu Habitability-tapaamiseen Sulkavalla. Hän on tyypillinen saaristolaisnainen – monitaituri, joka viljelee maata, järjestää tilamatkailua ja vuokraa mökkejä. Hänen mukaansa valokuituverkolle olisi tarvetta. Muut lisäävät, että puhelimien kuuluvuus on heikko, että etäisyydet sillasta huolimatta edelleen ovat pitkiä ja että oma auto on yhä välttämättömyys.
Käytettiin sitten nimityksiä saaristolainen, saimaalainen, järvisuomalainen tai jotakin muuta ovat haasteet ja vahvuudet pitkälti samoja. Järvi-Suomen Habitability-tapaamisissa puhuttiin kausityöntekijöiden puutteesta, liikenneyhteyksistä, puhelimien kuuluvuudesta, pienestä väkiluvusta, vinoutuneesta väestörakenteesta, asuntopulasta, julkisten palvelujen saavutettavuudesta – eli haasteista, jotka voisivat olla miltä saaristoalueelta tahansa. Mutta myös vahvuudet ovat monessa suhteessa yhteisiä: rauhaisa elinympäristö, puhdas luonto, omavaraiset asukkaat, viihtyvyys – muutamia mainitaksemme.
Sulkavalainen Harry Härkönen keksii yhden edun, joka Turunmaan saaristosta poiketen Saimaan rannoilta löytyy.
– Meillä on talvi. Toistaiseksi voi olla varma siitä, että meillä on talvi ja siis kalastusmahdollisuus myös talvisaikaan. Runsaat kalavedet ja puhdas vesi ovat myös valttikorttejamme!
Lisää Habitability-hankkeesta osoitteessa abo.fi/asuttavuus.
Artikkelin kirjoittaja Mia Henriksson on Nauvossa syntynyt ja kasvanut nykyinen turkulainen, joka työskentelee Åbo Akademin Saaristoinstituutissa. Artikkelin on kääntänyt ruotsista Niklas Ollila.
Artikkeli on julkaistu ruotsiksi Tidskirften Skärgård -aikakauslehdessä 4/2022.
Lisää aikakauslehden artikkeleita.