Kirjoita tähän hakemasi!

Korsholm 2020

Korsholm 2020

Kansanäänestyksen seuraukset – oppeja Mustasaaresta

Lähetimme syksyllä 2020 kuntalaiskyselyn Mustasaaren kuntaan Pohjanmaalla. Tarkoituksena oli kerätä mielipiteitä siitä, miten kunnallinen kansanäänestysprosessi oli vaikuttanut kunnan yhteiskunnalliseen ilmapiiriin. Valitsimme Mustasaaren kunnan tähän tarkoitukseen, koska mustasaarelaisilla oli ollut mahdollisuus äänestää kansanäänestyksessä mahdollisesta kuntaliitoksesta Vaasan kaupungin kanssa vuonna 2019. Lähtöhypoteesimme oli, että arkaluonteista aihetta koskevalla kansanäänestysprosessilla olisi pitänyt olla yhteiskuntaa polarisoivia vaikutuksia. Tässä tutkimusraportissa esittelemme kuntalaiskyselyn tulokset ja opit, jotka olemme voineet johtaa tuloksistamme.

Tulokset pohjautuvat siten pääasiassa kuntalaiskyselyyn, joka lähetettiin Mustasaareen syksyllä 2020, mutta olemme käyttäneet raportin pohjana myös suomenruotsalaisen Barometern 2020 kyselyn ja Mustasaaressa vuonna 2018 toteutetun kuntalaiskyselyn tietoja. Tutkimusprojektin mahdollisti huomattava avustus Högskolestiftelsen i Österbotten -säätiöltä, jolle haluamme osoittaa suuret kiitoksemme. Raportin julkaisija on Åbo Akademin Institutet för samhällsforskning, ja se on käännetty myös suomeksi.

Tulokset osoittavat, että mustasaarelaiset olivat tyytyväisiä kansanäänestyksen järjestämiseen, mutta että suuria eroja oli riippuen itse kuntaliitosta koskevasta mielipiteestä. Erityisesti suomenkielisten ja korkeasti koulutettujen joukossa kansanäänestysprosessi huononsi kuvaa Mustasaaren kunnasta samalla kun poliittinen luottamus on kasvanut kunnassa.

Raportti
Raportti keskittyy seuraaviin aiheisiin:
Kansanäänestysteoria
Kunnalliset kansanäänestykset Suomessa
Suhtautuminen kansanäänestyksiin Mustasaaressa ja Suomen ruotsinkielisillä alueilla
Kansanäänestysprosessin vaikutukset kuntakohtaisiin asenteisiin Mustasaaren kunnassa
Kansanäänestysprosessin vaikutukset vaalikäyttäytymiseen
Kansanäänestysprosessin vaikutukset poliittisiin asenteisiin

Raportin voi ladata kokonaisuudessaan ruotsiksi tai suomeksi alla olevista linkeistä:
Ruotsi
Suomi

Raportin tekijät
Thomas Karv ja Kim Backström

Päivitetty 4.5.2021