Kirjoita tähän hakemasi!

Mediatiedote

Mediatiedote

Patrick Jern, Astrid Huopalainen ja Johan Korhonen palkitaan tutkimustyöstään

Professori Patrick Jern, vanhempi yliopistonlehtori Astrid Huopalainen ja apulaisprofessori Johan Korhonen saavat Åbo Akademin kansleri Carl G. Gahmbergin luovuttamat palkinnot menestyksellisestä tutkimustyöstään.

Ensimmäisen kansleripalkinnon saaja on Patrick Jern, joka toimii soveltavan psykologian professorina humanistisen tieteiden, psykologian ja teologian tiedekunnassa.

Jern on kansainvälisesti tunnustettu seksuaalipsykologian tutkija. Hänen tutkimustyönsä on metodologisesti korkeatasoista ja luovaa, ja useita hänen tutkimuksiaan on julkaistu erityisen maineikkaissa tieteellisissä julkaisuissa.

Jern on yhdessä kansainvälisen kollegaverkoston kanssa kerännyt ainutlaatuisen pitkittäistutkimusaineiston, jonka avulla voidaan selvittää ympäristön ja perimän yhteisvaikutusta ihmisen seksuaalisuuden ja romantiikan muuttumiseen elämän aikana. Hän on ollut mukana kehittämässä uraauurtavaa menetelmää, jolla voidaan analysoida, miten kahden kumppanin tunteet ja käyttäytyminen vaikuttavat toiseen ajan myötä. Menetelmää voidaan soveltaa sekä seksuaalipsykologiassa että kliinisessä psykologiassa.

Jern on myös onnistuneesti hankkinut ulkoista rahoitusta tutkimuksilleen, mikä on ihailtavaa, kun otetaan huomioon, että hänen tutkimusalaansa ei ehkä aina ole pidetty tieteellisesti salonkikelpoisena.

– Jernin saavutukset ovat huomattavia ja tuovat selvästi esiin, että hänen tutkimustaan arvostetaan ja pidetään tärkeänä sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Jern on uudistanut seksuaalipsykologian oppiaineen tutkimustraditioita ja vakiinnuttanut asemansa yhtenä Euroopan tärkeimmistä tutkijoista alallaan, Gahmberg toteaa.

Monitieteistä luovien alojen tutkimusta

Toisen kansleripalkinnon saaja on vanhempi yliopistolehtori Astrid Huopalainen, jonka alana on organisaatio ja johtaminen yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa.

Organisaatiotutkijana Huopalaista kiinnostaa organisointi arjen ilmiönä ja jatkuvana toimintana prosessiajattelun ja käytännön näkökulmista. Huopalainen on pitkään tutkinut toimijoita ja toimintaa, jotka ovat perinteisesti jääneet syrjään organisaatioteorian ja yritystalouden aloilla.

Huopalainen on monitieteisesti suuntautunut tutkija, jonka kiinnostuksen kohteita ovat luovat alat, muodin tutkimus, muotoilu ja lisäarvon luominen, posthumanismi, estetiikka ja kehollisuus, kestävyyskysymykset ja tasa-arvo. Hän sukkuloi sujuvasti eri oppiaineiden ja tieteenalojen välillä.

Huopalainen on myös kiinnostunut uudenlaisesta akateemisesta ilmaisusta. Hän haluaa kirjoittaa tieteellistä tekstiä, joka toki saa olla teoreettista mutta ei etäännyttävää, passiivista tai kuivaa vaan kielellisesti rikasta, elävää ja innostavaa. Metodeina häntä innostavat etnografiset menetelmät, visuaalisuus ja postkvalitatiivinen kirjoittaminen.

– Nuorena tutkijana Huopalainen on jo hyvin ansioitunut akateemisesti. Hänen erityisen kiinnostuksensa kohteena ovat olleet sellaiset ryhmät ja toiminta, joita ei ole perinteisesti juurikaan käsitelty organisaatiotutkimuksessa, ja siten hän on osaltaan vaikuttanut oppiaineen uudistumiseen, sanoo Gahmberg.

Laaja kansallinen ja kansainvälinen tutkimusverkosto

Kolmannen kansleripalkinnon saa kasvatuspsykologian apulaisprofessori, dosentti Johan Korhonen kasvatustieteiden ja hyvinvointialojen tiedekunnasta.

Korhosen tutkimuskohteina ovat ihmisen kehitys elämänkaaren eri vaiheissa, erityisesti lapsuus- ja nuoruusvuosina, sekä ne tekijät, jotka vaikuttavat ihmisen kehitykseen ja oppimiseen pedagogisessa kontekstissa.

Korhonen on tehnyt tieteellistä tutkimusta ja ansioitunut erityispedagogiikan alalla. Hän on tutkimuksessaan keskittynyt oppimisvaikeuksiin, erityisesti matematiikassa, ja niihin liittyviin kognitiivisiin ja emotionaalisiin tekijöihin, joita ovat esimerkiksi kouluhyvinvointi, oppimistavoitteet, kouluväsymys ja motivaatio.

Korhonen on tutkimustyössään verkottunut laajalti, varsinkin kotimaassa mutta myös muualla Euroopassa. Åbo Akademille erityisen merkittävää on Korhosen osallistuminen Ruotsin Tiedeneuvoston rahoittamaan erityispedagogiikan tutkimusprojektiin.

– Korhonen tunnetaan tuotteliaana tutkijana, jonka tutkimus on asiantuntijoiden arvioiden mukaan erittäin korkeatasoista. Hän vaikuttaa substanssi- ja metodiosaamisensa sekä toimintansa kautta niin oman alansa kuin koko tiedekunnan tutkijakoulutuksen kehitykseen, sanoo Gahmberg.

 

Palkintolautakunta on valinnut palkinnonsaajat tiedekuntien tekemien ehdotusten pohjalta, ja perusteena on tutkimuksen laatu ja vaikuttavuus. Palkintosummana myönnetään Jernille 20 000 euroa sekä Huopalaiselle ja Korhoselle kummallekin 10 000 euroa, jotka luovutetaan palkinnonsaajien edustamille oppiaineille.

Palkintojen jakotilaisuuteen pidetään torstaina 19.5.2022 klo 10.00 Sibelius-museoon, Piispankatu 17, Turku.

 

Yhteystiedot:

Carl G. Gahmberg, kansleri
+358 50 539 9439
carl.g.gahmberg@abo.fi

Patrick Jern, professori, soveltava psykologia
+358 46 921 9187
patrick.jern@abo.fi

Astrid Huopalainen, vanhempi yliopistonlehtori, organisaatio ja johtaminen
+358 46 921 6259
astrid.huopalainen@abo.fi

Johan Korhonen, biträdande professor i pedagogisk psykologi
+358 469 219 474
johan.korhonen@abo.fi