Kirjoita tähän hakemasi!

Mediatiedote

Mediatiedote

Tohtorinväitös Notch-proteiinin vuorovaikutuksesta SUMO-proteiinien ja keratiiniproteiinien kanssa

FM Christian Antilan väitöskirja solubiologian alalta esitetään julkisesti tarkastettavaksi Åbo Akademin luonnontieteiden ja tekniikan tiedekunnassa perjantaina 25.9.2020.

Väitöskirjan otsikkona on Cellular regulation of the Notch signaling pathway by Notch-interacting proteins.

Väitöskirja keskittyy selventämään Notch-proteiinin vuorovaikutusta SUMO-proteiinien ja keratiiniproteiinien kanssa, ja kyseisten vaikutussuhteiden seuraamuksia Notch-proteiinin aktiivisuudelle ja tämän seuraamuksia solukohtalolle ja kantasolujen erikoistumiselle solustressin aikana keskushermostossa, ja paksusuolen kantasolujen jakautumisen ja erikoistumisen aikana.

Koska Notchilla on niin keskeinen rooli kantasolujen jakautumisen ja erikoistumisen säätelyssä, voi tarkalla Notch-kohdennetulla tekniikalla mahdollisesti ohjata kantasolujen kehitystä. Väitöskirja voi osaltaan auttaa ymmärtämään kantasolujen reaktioita muun muassa solustressiin, joka ei ainoastaan vaikuta alkion kehitykseen, vaan myös ikääntymisen biologiaan. Myös syöpätutkimuksen kannalta on äärimmäisen tärkeää ymmärtää kuinka soluympäristölliset tekijät säätelevät Notchia koska Notchin aktivointi sellaisten solustressien johdosta, jotka ovat luontaisia kasvainympäristölle, tai sellaisten solustressien johdosta, jotka saattavat syntyä hoidon seuraamuksena, saattavat välittää soluille selviytymismekanismeja, jotka entisestään edesauttavat kasvaimen kehittymistä ja hoidon vastustuskykyä sekä kasvaimen uusiutumista.

Tulehduksellisen suolistosairauden ja paksu- ja peräsuolen syövän synty voi olla seurausta mutaatioista niissä proteiineissa, mukaan lukien Notch, jotka säätelevät paksusuolen aineenvaihduntaa. Tulehduksellisen suolistosairauden esiintyvyys Suomessa on yli 2000 uutta tapausta/vuosi. Tulehduksellinen suolistosairaus on kaiken lisäksi riskitekijä paksusuolen syövälle, jonka esiintyvyys Suomessa on myöskin kasvussa, yli 2500 diagnoosia/vuosi. Paksu- ja peräsuolen syöpätapauksissa esiintyy epätavallisen paljon estoa sellaisten proteiinien aktiivisuudessa, jotka oleellisesti säätelevät Notchin aktiivisuutta.

Lisääntynyt ymmärrys niistä mekanismeista, jotka säätelevät Notchin aktiivisuutta voi täten merkittävästi auttaa paremman ennaltaehkäisyn ja hoidon kehittämisessä mainittuja sairauksia vastaan.

Christian Antila väittelee tohtoriksi Åbo Akademissa 25. syyskuuta 2020 klo 13. Vastaväittäjänä toimii dosentti, yliopistotutkija Carina Holmberg-Still, Helsingin yliopisto, ja kustoksena professori John Eriksson, Åbo Akademi.

Vallitsevien olosuhteiden vuoksi väitöstilaisuutta ei voi seurata paikan päällä, sen sijaan sitä on mahdollista seurata etänä seuraavan linkin kautta: https://aboakademi.zoom.us/j/61344718456?pwd=aTFrYndpMC9IMGx2ejExM1ErYmRqdz09. (Käytännön ohjeet alla.)

Christian Antila on syntynyt 24.12.1983 Tukholmassa, Ruotsissa. Hän suoritti ylioppilastutkinnon 2003 Katedralskolanissa, Turussa, ja LuK-tutkinnon 2009 Åbo Akademissa sekä FM-tutkinnon 2011 Åbo Akademissa.

Christian Antila on tavoitettavissa puhelimitse numerosta 044 545 2211 ja sähköpostitse osoitteesta christian.antila@abo.fi.

 

Väitös on sähköisessä muodossa Doriassa: https://www.doria.fi/handle/10024/177942?locale=lfi.

Christian Antila

Klikkaamalla kuvaa saat ladattua painokelpoisen kuvan väittelijästä.
Kuva on tiedotusvälineiden vapaasti käytettävissä.

 

Käytännön ohjeet tohtorinväitöstilaisuuden seuraamiseksi etänä

Jotta voisit seurata tohtorinväitöstilaisuutta etänä, tarvitset ohjelman nimeltä Zoom tai Google Chrome -selaimen. Sinun ei tarvitse luoda Zoom-tiliä voidaksesi seurata väitöstilaisuutta. Jos asennat Zoom-sovelluksen tulee sinun napauttaa tapahtuman linkkiä (yllä) ja hyväksyä, että Zoom avaa linkin.

Tilaisuuden lopussa yleisö saa mahdollisuuden esittää kysymyksiä. Jos sinulla on kysymys, ilmoita siitä käyttämällä ”Raise Hand” -toimintoa. Valmistaudu etukäteen: varmista, että tietokoneessasi on mikrofoni, tai muotoile kysymys valmiiksi tekstitiedostoon, josta sitten voit kopioda sen Zoomin keskusteluosioon kun saat luvan kysymyksen esittämiseen.