24.11.2022
Tohtorinväitös siitä, miten ikääntyneiden työntekijöiden elinvoimaa voidaan tukea
THM Tina Söderbackan väitöskirja hoitotieteen alalta esitetään julkisesti tarkastettavaksi Åbo Akademin kasvatustieteiden ja hyvinvointialojen tiedekunnassa.
Väitöskirjan otsikkona on Vitality, health, and work- The older person’s vitality sources.
Väitöstilaisuus järjestetään perjantaina 2. joulukuuta 2022 klo 12. osoitteessa Akademisalen, Academill, Rantakatu 2, Vaasa. Vastaväittäjänä toimii dosentti Jari Kylmä, Tampereen yliopisto ja kustoksena professori Lisbeth Fagerström, Åbo Akademi. Väitöstilaisuutta voi seurata etänä.
Yhteenveto
Nykyään monissa maissa tavoitteena on nostaa eläkeikää, sillä henkilöstöpula monilla aloilla kasvaa jatkuvasti samalla kun ihmisten elinajanodote kasvaa. Tämän väitöskirjan tarkoituksena on syventää ymmärrystä siitä, miten ikääntyneiden työntekijöiden elinvoimaa voidaan tukea. Tutkimuksen ensimmäisessä osassa iäkkäät ihmiset osallistuivat kyselyyn ja 2579 vastausta analysoitiin. Laaja yhteisöllinen hyväksyntä, merkityksellinen toiminta, optimaalinen terveys ja sisäinen voima ovat tärkeitä elinvoiman lähteitä. Rajoittavia tekijöitä on merkityksellisyyttä vähentävät tapahtumat maailmassa ja lähiympäristössä, sairaudet ja psyykkiset rasitteet.
Tutkimuksen toinen osa tehtiin haastattelututkimuksena 15 ikääntyneelle terveydenhuoltoalan työntekijälle. Työssä jatkamiselle tarvittava elinvoima riippuu sisäisistä ja ulkoisista resursseista. Sisäiset resurssit ovat kokemus osaamisesta, henkilökohtaiset arvot ja hyvä terveystilanne. Ulkoiset resurssit ovat mielekäs työ, hyvä työyhteisö ja työympäristö sekä edut.
Kolmannen tutkimuksen tarkoituksena oli vastata aikaisempien tieteellisten artikkeleiden kautta, millaisia toimenpiteitä ikääntyneiden työntekijöiden terveyden tukemiseksi on tehty ja mitä vaikutuksia niillä on ollut työkykyyn. Terveysneuvonnan avulla voidaan vähentää terveysriskejä. Mittausten ja seulonnan avulla voidaan seurata työkykyä ja terveydentilaa. Johtamiskoulutus ja esimiesten tuki osoittivat myönteistä vaikutusta työntekijöiden terveyteen ja työkykyyn. Mielekäs työ, jossa on mahdollisuus käyttää osaamistaan, vahvistaa vanhemman työntekijän elinvoimaa. Pidemmän työuran tukemiseksi työterveyshuollon ja työnantajan on seurattava mahdollisia sairauspoissaoloja ja annettava varhaista tukea, laatia yksilöllinen hoitosuunnitelma ja tukea työhön palaamista pitkän sairausloman jälkeen. Työterveyshuollolla, joka voi vaikuttaa sekä yksilö- että organisaatiotasolla, on ainutlaatuinen rooli työntekijän elinvoiman ja työhyvinvoinnin tukemisessa.
Tina Söderbacka on syntynyt 1969 Uudessakaarlepyyssä. Hän on tavoitettavissa puhelimitse numerosta +358 50 597 1693 ja sähköpostitse osoitteesta tina.soderbacka@abo.fi.
Väitöskirja on luettavissa Åbo Akademin julkaisuarkistossa Doriassa.
Tästä linkistä voit ladata lehdistökuvan väittelijästä.
Ohjeet tohtorinväitöstilaisuuden seuraamiseksi etänä
Jotta voisit seurata tohtorinväitöstilaisuutta etänä, tarvitset ohjelman nimeltä Zoom tai Google Chrome -selaimen. Sinun ei tarvitse luoda Zoom-tiliä voidaksesi seurata väitöstilaisuutta. Jos asennat Zoom-sovelluksen tulee sinun napauttaa tapahtuman linkkiä (yllä) ja hyväksyä, että Zoom avaa linkin.