Kirjoita tähän hakemasi!

Ajankohtaista

Ajankohtaista

Vuoden 2018 Per Brahe -tiedepalkinto dosentti Anna K. Forsmanille

Vårdvetaren Anna Forsman står festklädd i en trappa

Vuoden 2018 Per Brahe -palkinnon saa tänä vuonna kansanterveystieteiden tohtori, dosentti Anna K. Forsman.

Anna Forsman on ollut Åbo Akademin palveluksessa vuodesta 2014 ja toimii elokuusta 2017 lähtien terveystieteiden akatemialehtorina kasvatustieteiden ja hyvinvointialojen tiedekunnassa, vastaten muun muassa terveystiedon koulutusohjelmasta.

Forsmanin tieteellinen työ keskittyy terveyttä edistävään ja sairauksia ehkäisevään työhön eri väestöryhmissä ja konteksteissa. Painopiste tutkimuksissa on kansanterveydellisissä haasteissa sekä niihin liittyvissä, terveitä elintapoja, kansanterveyttä ja kestävää kehitystä edistävissä toimenpiteissä. Hän käsittelee mielenterveysasioita elämänkaariperspektiivistä, keskittyen erityisesti psykososiaalisiin tuki- ja riskitekijöihin ja niihin liittyviin toimenpiteisiin. Poikkitieteellisissä tutkimushankkeissaan hän on kiinnittänyt huomiota erityisen riskialttiisiin ryhmiin, esimerkiksi mielenterveysongelmista kärsiviin ja vanhuksiin. Forsman johtaa EU-rahoitteista @geing Online -innovaatioprojektia (2017-2020). Projektissa tutkitaan, miten digitaalisten palvelujen avulla voidaan luoda edellytyksiä sosiaalisesti aktiiviselle elämälle vanhemman ihmisen omilla ehdoilla. Projekti on Åbo Akademin, Uumajan yliopiston ja Seinäjoen Ammattikorkeakoulun yhteishanke.

Anna K. Forsman on syntynyt vuonna 1985 Mustasaaressa ja on suorittanut ylioppilastutkinnon Vasa övningsskolas gymnasiumissa vuonna 2004. Hän suoritti tohtorin tutkinnon vuonna 2012 Göteborgissa, Nordic School of Public Health NHV:ssa. Väitöskirjan otsikkona on The Importance of Social Capital in Later Life. Mental Health Promotion and Mental Disorder Prevention among Older Adults. Hän on julkaissut noin 90 tieteellistä artikkelia, joista 25 kansainvälisissä vertaisarvioiduissa tieteellisissä julkaisuissa. Forsmanin kehittämät ja johtamat tutkimushankkeet ovat saaneet yhteensä noin kaksi miljoonaa euroa rahoitusta ja hän on useamman kansainvälisen tutkimusryhmän jäsen. Tuomariston perusteluissa todetaan, että Forsman ”voi osaamisellaan kehittää terveystieteen alan tutkijakoulutusta” ja että ”hänellä on merkittävä kyky tehdä yhteistyötä ja luoda verkostoja niin Suomessa, Pohjoismaissa kuin kansainvälisestikin.”

Åbo Akademin säätiön hallitus jakaa vuosittain 12 000 euron suuruisen Per Brahe -tiedepalkinnon lupaavalle tutkijalle, jonka edelleen jatkuvaa työtä Åbo Akademissa pidetään toivottavana. Anna Forsmanin asetti ehdolle kasvatustieteiden ja hyvinvointialojen tiedekunnan dekaani Fritjof Sahlström. Åbo Akademin säätiön hallituksen puheenjohtaja, kauppaneuvos Peter Boström luovutti Per Brahe -palkinnon säätiön valtuuskunnan syyskokouksen yhteydessä Turun Vanhassa Akatemiatalossa maanantaina 10. joulukuuta 2018.

Lisätiedot: Anna Forsman, puh. 046 921 9726, s-posti: anna.k.forsman@abo.fi

Åbo Akademin säätiö on perustettu vuonna 1917. Sen pääasiallinen tehtävä on Åbo Akademin taloudellinen tukeminen sekä suomenruotsalaisen kulttuurin ja tieteellisen tutkimustyön tukeminen.