Olen aina rakastanut ja ollut hyvä ongelmanratkaisutehtävissä. Noin yläasteiässä aloin ymmärtämään maailmaa paremmin, ja tajusin muun muassa, että ihmiskunnan on ratkaistava lähitulevaisuudessa suuria ongelmia, kuten uusiutuvien energialähteiden ja raaka-aineiden kehittäminen, sekä jo olemassa olevien prosessien muuttaminen ympäristöystävällisemmiksi. Tajusin jo silloin, että nämä ongelmat ovat ehkä hieman liian suuria ratkaistavaksi yksin, mutta päätin, että minusta tulee insinööri, jotta pääsen olemaan mukana niiden ratkaisussa.

En kuitenkaan lukion kolmannella tiennyt mikä tekniikan ala minua kiinnostaisi eniten. Pidin lukiossa sekä fysiikasta, kemiasta, että matematiikasta, joten aloinkin siis selaamaan opintopolusta kaikkia DI-koulutuksia. Törmäsin silloin myös Åbo Akademin kemian- ja prosessitekniikan koulutusohjelmaan, ja päätin hakea, koska juuri kyseiseen kandidaatin tutkintoon kuului mielestäni monipuolisimmin erilaisia aihealueita. Pääsisin siis syventymään moniin aiheisiin, ja löytämään sitä kautta juuri oman juttuni, enkä antanut ruotsin kielen vaikuttaa valitsemasta sitä koulutuslinjaa, joka tuntui itsestä eniten kiinnostavalta.

Meillä ei Jämsän lukiossa oikeastaan tarjottu edes tietoa hausta ruotsinkielisiin koulutusohjelmiin, eikä kukaan perheestäni tai suvustani puhu ruotsia tai ole opiskellut ruotsiksi. Silti Åbo Akademin kemian- ja prosessitekniikan koulutuslinja oli minun yhteishakulistallani ensimmäisenä.

Näin kahden vuoden opiskelujen jälkeen olen löytänyt omat kiinnostuksen kohteeni, parantanut ruotsinkielentaitojani ja ollut muutenkin todella tyytyväinen valintaani. Åbo Akademissa vuosikurssit ovat pieniä, jolloin sekä muut opiskelijat että opettajat oppii tuntemaan hyvin ja henki sekä luennoilla, että opiskelijatapahtumissa on todella hyvä. Sanoisinkin että juuri tämä pienen kokonsa mahdollistama yhteisöllisyys on yksi Åbo Akademin vahvuuksista verrattuna muihin yliopistoihin.

Yllätyksekseni vuosikurssiltani löytyy myös useita kokonaan suomenkielisiä opiskelijoita, joilta saa hyvin vertaistukea kieleen liittyvissä asioissa.

Heidän lisäkseen lähes kaikki muut, opettajat mukaan lukien, ymmärtävät suomea, vaikka eivät sitä yhtä mielellään puhuisi. Eikä siinä ole mitään hävettävää, jos sanoo jotain suomeksi. Tämän lisäksi sanakirjan saa aina ottaa mukaan tentteihin, tosin omasta kokemuksesta voin sanoa, että kun opetus tapahtuu ruotsiksi ja kaikki termit, jotka joka tapauksessa kielestä riippumatta olisivat uusia, oppii ruotsiksi, on sanakirja jo ensimmäisestä tentistä lähtien käytännössä lojunut koskemattomana.

Opiskelu muulla kuin omalla äidinkielellä vaatii hiukan rohkeutta heittäytyä pois omalta mukavuusalueelta, mutta juuri siellä, oman mukavuusalueen ulkopuolella, tapahtuu eniten uusia oivalluksia itsestä ja ympäröivästä maailmasta. Haluankin siis haastaa jokaisen suomea äidinkielenään puhuvan harkitsemaan hakua Åbo Akademiin ja astumaan pois mukavuusalueeltaan.

Hilla Pitkänen, kemian- ja prosessitekniikka